Eilen minua odotti kaksi yllätystä työpaikalla.
Ensimmäinen lahja oli kirja nimeltä "Siilin Eleganssi". Minulla ei ole mitään hajua, mistä kyseinen kirja on peräisin tai keneltä. Kaiken lisäksi tämä on jo toinen ns. yllätyskirja, jonka olen saanut muutaman kuukauden sisällä. Kirjan mukana ei siis ollut mitään nimeä tai muutakaan vihjettä. Ainoa linkki näiden kahden saamani kirjan välillä on se, että ne ovat molemmat Gummerus Kustannuksen kirjoja... Ei siinä sinänsä mitään haittaa ole, että saa näitä lahjoja, mutta minusta olisi erittäin kiva tietää, mistä niitä tulee... :D
No sitten siihen toiseen yllätykseen... Se oli täydellinen lahja. Luultavasti tässä vaiheessa kaikki jo arvaavat mistä on kyse, sillä tuossa alla on tuonlainen kuvakollaasi... :D Eli kyseessä oli leffaliput Avatariin. Sain ne Panasonicilta, joka on siis ollut mukana Avatarin teossa.
Joululomalla menen siis ainakin leffaan. Menisin jo tänään, mutta olen luvannut mennä Kaisan pikkujouluihin.
Avatar on siis James Cameronin ohjaama elokuva (se sama henkilö, joka ohjasi aikoinaan Titanicin). Kyseisten massiivisten elokuvien välissä hän ohjasi ainoastaan joitain "pienempiä" juttuja kuten Dark Angelia, mutta tämä on hänen ensimmäinen elokuva yli kymmeneen vuoteen.
Avatar on toistaiseksi saanut melko paljon positiivista palautetta. Twitcritics oli keränyt 78% positiivista kommenttia ja IMDB antoi arvosanaksi 8.7.
Oletko sinä nähnyt jo Avatarin?