Rammsteinin uusin musiikkivideo julkaistiin 16.9.2009 ja se leviää nyt nopeaa vauhtia netissä. Video muistuttaa aika ajoin aikusiviihdettä ja se onkin tästä syystä herättänyt paljon huomiota.
Internet on houkutteleva ympäristö tämän tyylisten musavideoiden leviämiselle, sillä kyseinen video ei tule koskaan päätymään mtv:lle. YouTube on jo poistanut kyseisen videon, mutta uusia kanavia löytyy tilalle saman tien.
Kun tänään kuulin, että radiossa keskusteltiin videosta (ja päiviteltiin sitä kuinka video ei voisi ikinä päästä mtv:lle), halusin tehdä asiasta videohaastattelun. Tämän tyyliset musavideot ovat kaksipiippuinen juttu, sillä sen voidaan ajatella olevan myös kannanotto musiikkiteollisuutta ja siinä esiintyvää "piiloalastomuutta" kohtaan.
Kuinka kaukana kyseisestä videosta ovat monet nykyiset laulajat ja näyttelijät, jotka poseeraavat alasti mm. lehdissä ja videoissa. Musiikkivideoissa tätä näkyy harvemmin (vaikka mm. Madonna on sen tehnyt jo aikaa sitten), mutta muualla medioissa tähdet saavat poseerata, eikä siihen suhtauduta niin kriittisesti.
Itse toivoisin, että asiasta käytäisiin hieman syvällisempää keskustelua kuin mitä monissa medioissa tällä hetkellä. Onko se loppujen lopuksi vain huono/hyvä tapa lisätä levymyyntiä vai olisiko siinä kuitenkin nähtävissä suurempi kannanotto yhteiskuntaamme kohtaan?
Jotkut Rammsteinin fanit ovat olleet pettyneitä itse kappaleeseen ja musavideoon. Toisaalla taas monet musiikkiteollisuuden ammattilaiset ovat olleet positiivisessa mielessä yllättyneitä. Tärkeintä videossa on ehkä herättää keskustelua ja saada ihmisiä ajattelemaan asiaa uudelta kantilta.
Videon on ohjannut Jonas Åkerlund, joka on ohjannut aiemmin mm. Madonnan, Lady Gagan, Roxetten, Mobyn ja Prodigyn videoita. Eli videon ohjauksen osalta ei voida syyttää ainakaan epäammattimaisuutta. Yritin metsästää netistä Jonaksen kommentteja videosta, mutten löytänyt niitä. Jos joku löytää hänen kommenttejaan, olisi hienoa saada niitä linkattua tähän blogiin.
Haastattelin aiheesta Teppo Hudsonia, joka on Velcran entinen basisti, sekä Digityttöjen ohjaaja. Teppo on seurannut Rammsteinia heidän ensimmäisestä levystään saakka.
Rammsteinin "Pussy" -videosta keskustellaan myös muualla: